Varhaiskasvatuksen opettaja, 2 paikkaa, Tiedonjyvän toimintayksikkö

Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Varhaiskasvatus
Tiedonjyvän toimintayksikkö, Tiedonjyvän päiväkoti

Valkoisenlähteentie 51, 01370 Vantaa (käynti Kauratien puolelta)

Työsuhteen kesto: Vakituinen 02.10.2021 tai sopimuksen mukaan - 


Tervetuloa Tiedonjyvän päiväkotiin!

Nyt haemme toista varhaiskasvatuksen opettajaa esiopetusryhmään ja toista sisarusryhmään!

Tiedonjyvän päiväkoti on valmistunut kesällä 2021 Jokiniemen oppimiskampukselle Jokiniemen koulun ja lukion viereen omana erillistalonaan. Toiminta on alkanut 2.8.2021. Päiväkoti sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella Hiekkaharjun ja Tikkurilan juna-aseman läheisyydessä.

Päiväkodissa työskennellään työpareittain (varhaiskasvatuksen opettaja + varhaiskasvatuksen lastenhoitaja). Työpareja on yhteensä 12.

Päiväkodissa järjestetään esiopetusta. Muut ryhmät ovat sisarusryhmiä. Lisäksi päiväkodissa on integroitu ryhmä.

Uusi päiväkoti tarjoaa lapsille ja henkilökunnalle toimivat ja nykyaikaiset tilat muuntuvine oppimisympäristöineen.  Akustiikkaan ja sisäilma-asioihin on kiinnitetty  erityistä huomiota jo rakennusvaiheessa. 

Meille varhaiskasvatuksessa tärkeintä on sensitiivinen työote ja perheiden arvostaminen. Uudessa päiväkodissa pääset mukaan rakentamaan lämmintä, leikillistä ja turvallista toimintakulttuuria. Oppimisympäristön perustana on kiireettömät, lämpimät ja aidosti läsnäolevat kasvattajat.

Jokiniemen alueella lapset ja perheet tulevat moninaisista taustoista. Odotamme sinulta avointa, suvaitsevaista ja kunnioittavaa työotetta. 

Työyhteisön jäsenenä olet rakentava, toisten työtä arvostava ja positiivista ilmapiiriä vahvistava.

Kiinnostuitko? Soita päiväkodin johtaja Silja Rahkamolle 0408367790 tai päiväkodin johtaja Johanna Möttöselle 0503145628 tai jätä hakemuksesi, niin olemme sinuun yhteydessä! Aloitamme haastattelut jo hakuajan aikana.

Käy myös testaamassa, oletko varhaiskasvatuksen luova nero vai pedagoginen johtaja!

Saat kaikkea tätä Vantaalla:

  • vertaismentorointiryhmän tuen ensimmäiselle työvuodelle
  • hyvät koulutusmahdollisuudet
  • turvallisen ja yhdenvertaisen toimintaympäristön
  • vaikutusmahdollisuuksia esimerkiksi johtoryhmän kautta
  • liikunta- ja kulttuurietuja

Vantaa on rohkea ja rento työnantaja. Lue lisää ja tutustu vantaalaisten varhaiskasvatuksen ammattilaisten kokemuksiin tästä.

Vantaa maksaa muualta kuin lähikunnista muuttaville muuttorahaa 1500 euroa, kuuden kuukauden koeajan jälkeen. Lähikunniksi luetaan Helsinki, Espoo, Kauniainen, Nurmijärvi, Tuusula, Kerava, Järvenpää, Sipoo ja Kirkkonummi. Muuttoraha koskee vakituisia työsuhteita ja vain varhaiskasvatuksen opettajia, varhaiskasvatuksen erityisopettajia sekä päiväkodin johtajia.


Työsuhteen tietoja

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuksen opettaja (Varhaiskasvatuslain mukainen varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus)

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaisesti.

Palkkaus: 2647,26 euroa/kk, lisäksi mahdollinen aikaisempaan työkokemukseen perustuva lisä.

Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisteriote, ennen valintaa on esitettävä hyväksyttävä työterveyshuollon todistus terveydentilasta, alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien valittujen henkilöiden hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan(tartuntatautilaki § 55).

Työpaikkojen lukumäärä: 2

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa

Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen

Palvelusuhteen muoto: Työsuhde

Työaika: 38 h 15 min/viikko 


Yhteystiedot:

Päiväkodin johtaja

Rahkamo Silja

0408367790

silja.rahkamo@vantaa.fi


Tavoitettavissa

Päiväkodin johtaja Johanna Möttönen johanna.mottonen@vantaa.fi 0503145628

Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esimiestyötämme.

Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.

Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.

Hakuaika alkaa: 10.09.2021 13:30Hakuaika päättyy: 01.10.2021 16:00

Jaa ilmoitus

Työpaikan luokittelut
Palvelusuhteen muoto
Työpaikkojen lukumäärä
Hakukriteerit
Ilmoituksen kieli
Ammattialakategoria
Palvelusuhteen kesto