Varhaiskasvatuksen opettaja, Krassitien päiväkoti

Vantaan kaupunki, sivistystoimen toimiala, varhaiskasvatus

Krassitien päiväkoti Krassitie 4, 01300 Vantaa 

Työsuhteen kesto: Vakituinen 01.04.2019 tai sopimuksen mukaan - 


Hei, sinä innostunut varhaiskasvatuksen opettaja, tervetuloa tiimiimme!

Etsimme varhaiskasvatuksen opettajaa Krassitien päiväkotiin.

Krassitien päiväkoti on pieni kaksiryhmäinen päiväkoti Tikkurilan keskustassa, kävelyetäisyydellä juna-asemasta ja bussiterminaalista. Päiväkoti on avattu elokuussa 2018. Tarjoamme mahdollisuuden työskennellä uudessa, pienessä päiväkodissa. Yksikköömme valmistuu vielä syksyllä 2019 uusi Tikkurilan päiväkoti, joten tulevaisuudessa on mahdollisuus tehdä työtä myös isommassa työyhteisössä.

Krassitiellä on kaksi sisarusryhmää. Henkilökuntaa on kuusi. Ryhmät toimivat päivittäin tiiviissä yhteistyössä keskenään. Lapset on jaettu pienryhmiin, joissa aamupäivän toiminta toteutetaan. Pienen päiväkodin etuna on, että henkilökunta tuntee kaikki päiväkodin lapset ja vanhemmat. Työyhteisömme on innovatiivinen ja uuden päiväkodin toiminta onkin saatu hienosti käyntiin lyhyessä ajassa.

Hakijoissa huomioimme myös tänä keväänä valmistuvat opiskelijat.

Vantaa on rohkea ja rento työnantaja. Vantaan varhaiskasvatuksen työntekijänä sinulla on aito mahdollisuus päästä kehittymään ja kehittämään. Pääset myös vaikuttamaan esimerkiksi johtoryhmän kautta. Saat tukea työhösi, sillä ympärilläsi on laaja moniammatillinen yhteistyö- ja tukiverkosto. 

Lue lisää ja tutustu vantaalaisten varhaiskasvatuksen ammattilaisten kokemuksiin tästä.

Meillä Vantaalla on tarkistettu varhaiskasvatuksen opettajan palkkoja ja palkat ovat nousseet 1.1.2019 alkaen. Vantaa maksaa  muualta kuin lähikunnista muuttaville muuttorahaa 1500 e, kuuden kuukauden koeajan jälkeen. Lähikunniksi luetaan Helsinki, Espoo, Kauniainen, Nurmijärvi, Tuusula, Kerava, Järvenpää, Sipoo, Vihti ja Kirkkonummi. Muuttoraha koskee vakituisia työsuhteita. Lue lisää täältä.

Työsuhteen tietoja

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuksen opettaja (Varhaiskasvatuslain mukainen varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus)

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti 

Edellytettävät luvat: valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisteriote, ennen valintaa on esitettävä hyväksyttävä työterveyshuollon todistus terveydentilasta 

Työpaikkojen lukumäärä: 

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa

Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen

Palvelusuhteen muoto: Työsuhde 

Työaika: 38 h 45 min/viikko 

Yhteystiedot:

Päiväkodin johtaja Haaparanta Marika

0503121845 marika.haaparanta@vantaa.fi Tavoitettavissa 14.3.-28.3.19 klo 9-15

Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esimiestyötämme.
Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta.

Hakuaika alkaa: 14.03.2019 12:00Hakuaika päättyy: 28.03.2019 16:00
Hakukriteerit
Ilmoituksen kieli
Ammattialakategoria
Palvelusuhteen kesto