Varhaiskasvatuksen opettaja, Vallinojan päiväkoti

Vantaan kaupunki, sivistystoimen toimiala, varhaiskasvatus
Vallinojan päiväkoti

Variskuja 2, 01450 Vantaa

Työsuhteen kesto: Vakituinen 01.06.2019 tai sopimuksen mukaan -


Hei,

oletko sinä etsimämme varhaiskasvatuksen osaaja ja kehittäjä?

Jos olet työstäsi innostunut ja idearikas varhaiskasvatuksen opettaja, jolla on hyvät leikki- ja vuorovaikutustaidot sekä kyky kohdata perheet sensitiivisesti, hae mukaan iloiseen työyhteisöömme!

Tarjoamme sinulle kehittämisestä kiinnostuneen työnantajan sekä ammattitaitoiset, että motivoituneet työtoverit. Varhaiskasvatuksen opettajana olet osa talon johtoryhmää ja osallisena päätöksenteossa sekä pedagogiikan kehittämisessä. Meillä pääset osallistumaan oman halusi mukaan mielenkiintoisiin kehittämishankkeisiin ja vaikuttamaan oman ammattitaitosi kehittymiseen.

Vallinojan päiväkodissa on Muttereiden, Pulttien, Ruuvien, Niittien, Helojen ja Nastojen ryhmät eli työkalupakissamme jokainen pienikin osanen on arvokas. Meille on tärkeää jokaisen lapsen yksilöllinen kohtaaminen, lasta kunnioittava puhetapa, kehu, kannustus ja kiitos. Lasten vahvuuksien tunnistaminen ja oppimiseen kannustaminen ovat työssä tärkeitä. Talomme toimintatapoihin kuuluu, että kaikki aikuiset ovat kaikkia lapsia varten. Työyhteisössämme on hyväksyvä ja luottavainen ilmapiiri, jossa kaikilla on hyvä olla. Toimimme positiivisen pedagogiikan mukaisesti huomaten omat ja toisten vahvuudet ja kehitymme yhdessä. Meillä on hyvä olla!

Päiväkotimme tilat ovat loistavat! Meillä on iso talo ja paljon erilaisia tiloja kuten iso liikuntasali, kiipeilyseinä, ateljee ja verstas. Sisätilojen lisäksi päiväkotiamme ympäröi hyvin moninainen luonto. Sekä metsät, että suo ovat ihan vieressä ja retkeilemme lasten kanssa viikottain.

Vantaa on rohkea ja rento työnantaja. Vantaan varhaiskasvatuksen työntekijänä sinulla on aito mahdollisuus päästä kehittymään ja kehittämään. Pääset myös vaikuttamaan esimerkiksi johtoryhmän kautta. Saat tukea työhösi, sillä ympärilläsi on laaja moniammatillinen yhteistyö- ja tukiverkosto.

Lue lisää ja tutustu vantaalaisten varhaiskasvatuksen ammattilaisten kokemuksiin tästä.

Meillä Vantaalla on tarkistettu varhaiskasvatuksen opettajan palkkoja ja palkat ovat nousseet 1.1.2019 alkaen. Vantaa maksaa muualta kuin lähikunnista muuttaville muuttorahaa 1500 e, kuuden kuukauden koeajan jälkeen. Lähikunniksi luetaan Helsinki, Espoo, Kauniainen, Nurmijärvi, Tuusula, Kerava, Järvenpää, Sipoo, Vihti ja Kirkkonummi. Muuttoraha koskee vakituisia työsuhteita. Lue lisää täältä.

Työsuhteen tietoja

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuksen opettaja (Varhaiskasvatuslain mukainen varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus)

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti

Palkkaus: 2525,09 euroa/kk, lisäksi mahdollinen aikaisempaan työkokemukseen perustuva lisä

euroa/kk, lisäksi mahdollinen aikaisempaan työkokemukseen perustuva lisä.

Edellytettävät luvat: valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisteriote, ennen valintaa on esitettävä hyväksyttävä työterveyshuollon todistus terveydentilasta

Työpaikkojen lukumäärä: 1

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa
Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen
Palvelusuhteen muoto: Työsuhde

Työaika: 38 h 45 min/viikko


Yhteystiedot:
Päiväkodin johtaja Takkinen Hanna
0407036844

hanna.takkinen@vantaa.fi



Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esimiestyötämme.
Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta.

Hakuaika alkaa: 05.03.2019 15:30Hakuaika päättyy: 29.03.2019 16:00
Hakukriteerit
Ilmoituksen kieli
Ammattialakategoria
Palvelusuhteen kesto