Lastenhoitaja, 2 paikkaa, Piilipuun toimintayksikkö

Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Varhaiskasvatus
Piilipuun toimintayksikkö

Piilipuunpolku 2,  01360 Vantaa

Työsuhteen kesto: Määräaikainen 02.08.2021 - 31.12.2021


Piilipuun toimintayksikköön haetaan varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa määräaikaisen työsuhteeseen Rekolanmäen ja Piilipuun päiväkotiin. Yksikköön kuuluvat Piilipuun päiväkoti ja Rekolanmäen päiväkoti. Yhteensä yksikössä on yhdeksän lapsiryhmää ja ryhmien koostumukset vaihtelevat ikärakenteesta sekä muista  erityistarpeista ( esim. yksi ryhmä on integroitu ryhmä ja yksi esiopetusryhmä).

Teemme pitkin toimintavuotta paljon yhteistyötä talojen välillä mm pedagogisissa asioissa sekä muutenkin. Henkilöstö on vuosien mittaan myös siirtynyt oma-aloitteisesti talojen välillä toimimaan erilaisissa ryhmissä. Tämä on tuonut työn kehittämiseen ja erilaisten tehtävien ymmärtämiseen paljon ammatillista näkökulmaa. Panostamme lisäksi paljon kouluttautumiseen mm viime aikoina striimaten.

Johtajana ja esimiehenä arvostan työntekijän  omaa vaikuttamista työntekoon sekä työntekijöistä lähtevää työn kehittämistä.  Pidän tärkeänä kykyä toimia yhteistyössä ja toimia joustavasti silloin, kun se palvelee omaa ja yksikön perustehtävää.

Kiinnostuitko? Soita tai jätä hakemuksesi, niin olemme sinuun yhteydessä! Aloitamme haastattelut jo hakuajan aikana.

Ammatillinen tehtäväkuvaus:

Lastenhoitajan tehtävänä on yhteistyössä huoltajien kanssa toteuttaa lapsen iän ja kehitystason mukaista varhaiskasvatusta ja hoitoa sekä omalta osaltaan vastata toiminnan suunnittelusta ja toteutuksesta lapsiryhmässä.


Vantaa on rohkea ja rento työnantaja, joka tarjoaa avoimen työilmapiirin ja mahdollisuuden kokeilla uusia työ- ja toimintatapoja. Saat tukea työhösi, sillä ympärilläsi on laaja moniammatillinen yhteistyö- ja tukiverkosto.

Lue lisää ja tutustu vantaalaisten varhaiskasvatuksen ammattilaisten kokemuksiin.


Työsuhteen tietoja

Kelpoisuusvaatimus: Lastenhoitaja (Varhaiskasvatuslain mukainen varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuus)

Luemme eduksi: Erilaisen kokemuksen lastenhoitajan tehtävissä.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti

Palkkaus: KVTES

Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisteriote

Työpaikkojen lukumäärä: 2

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 3 kuukauden koeaikaa

Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen

Palvelusuhteen muoto: Työsuhde

Työaika: 38 h 15 min/viikko Tai aloitus sopimuksen mukaan aikaisemminkin


Yhteystiedot:

Päiväkodinjohtaja

Hovi Sari

043 8257623

sari.hovi@vantaa.fi


Tavoitettavissa parhaiten sähköpostilla


Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esimiestyötämme.

Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.

Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.

Hakuaika alkaa: 19.04.2021 12:00Hakuaika päättyy: 07.05.2021 16:00

Jaa ilmoitus

Työpaikan luokittelut
Palvelusuhteen muoto
Työpaikkojen lukumäärä
Tehtävä on ollut haettavana aiemmin, tämä on uusintahaku
Hakukriteerit
Ilmoituksen kieli
Ammattialakategoria
Palvelusuhteen kesto