Varhaiskasvatuksen opettaja, Leppäkorven päiväkoti

Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Varhaiskasvatus
Leppäkorven päiväkoti

Korpikontiontie 3, 01450 Vantaa

Työsuhteen kesto: Vakituinen 12.08.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan

Hei, sinä innostunut varhaiskasvatuksen varhaiskasvatuksenopettaja, tervetuloa Leppäkorpeen!

Etsimme varhaiskasvatuksenopettajaa tiimiimme.

Leppäkorven päiväkodissa on 5 ryhmää. Päiväkodissa on ensi toimintakaudella yksi pienten lasten ryhmä, kaksi sisarusryhmää ja kaksi 5 - 6 vuotiaiden ryhmää, joissa on esiopetusta. 

Päiväkoti sijaitsee hyvien joukkoliikenneyhteyksien äärellä Korson keskustan kupeessa pientaloalueella, noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Korson juna-asemalta. Bussilinjat menevät noin 200 m päästä. 

Henkilöstömme on pysyvää, ammatillista ja sitoutunutta. Uusiin asioihin ja varhaiskasvatuksen kehittämiseen suhtaudutaan myönteisesti. Esiopetuksessa tehdään tiivistä yhteistyötä Leppäkorven koulun kanssa. Koulun kanssa toteutetaan vantaalaista Esikkotoimintaa – esi- ja alkuopetuksen toiminnallista yhteistyötä.

Koemme työyhteisömme avoimena ja lämminhenkisenä. Mm. Seuren sijaiset tulevat mielellään keikalle taloomme.

Työskentelemme pienryhmätoimintana leikkien ja liikkuen. Päiväkodissa on useita jakotiloja, jotka soveltuvat erilaisten pienryhmien ja monipuolisten pedagogisten suunnitelmien toteutukseen. Lisäksi käytämme aktiivisesti alueen liikuntamahdollisuuksia mm. Lumon saleja ja alueen lähiluontoa puistoineen ja metsineen aktiiviseen liikkumiseen.

Arvostamme ammatillista työotetta, sensitiivisyyttä vuorovaikutuksessa, lasta ja perhettä kunnioittavaa ja osallistavaa asennetta sekä halua olla aktiivisesti mukana lasten toiminnassa pedagogisena ohjaajana ja turvallisena aikuisena. Esiopetuspätevyys luetaan eduksi.

Päiväkodissa kasvattajien työn tukena toimii laaja-alainen varhaiskasvatuksen erityisopettaja, konsultoiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja sekä laajat yhteistyöverkostot. 

Tervetuloa joukkoomme kehittämään varhaiskasvatusta uudistuneen vasun pohjalta sekä tekemään arvokasta työtä lasten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Tiiminjäsenenä pääset keskustelemaan ja suunnittelemaan käytännön työtäsi muiden tiimiläisten innostuneeseen joukkoon. 

Miksi valita Vantaa?

Vantaa on rohkea ja rento työnantaja, joka tarjoaa avoimen työilmapiirin ja mahdollisuuden kokeilla uusia työ- ja toimintatapoja. Saat tukea työhösi, sillä ympärilläsi on laaja moniammatillinen yhteistyö- ja tukiverkosto. Lue lisää ja tutustu vantaalaisten varhaiskasvatuksen ammattilaisten kokemuksiin tästä.

Saat kaikkea tätä Vantaalla:

  • vertaismentorointiryhmän tuen ensimmäiselle työvuodelle
  • hyvät koulutusmahdollisuudet oman työn ja ammatillisuuden kehittämiseen
  • turvallisen ja yhdenvertaisen toimintaympäristön
  • vaikutusmahdollisuuksia esimerkiksi johtoryhmän kautta
  • monipuoliset henkilöstöedut, kuten esimerkiksi liikunta-, hyvinvointi- ja kulttuuriedun, lounasedun ja työmatkaedun julkisen liikenteen käyttöön

Tuemme henkilöstön hyvinvointia mahdollistamalla ja tukemalla liikunnallista elämäntapaa. Kaupungin työntekijät voivat hyödyntää mm. uimahallien, kuntosalien ja ryhmäliikunnan sekä hierontayritysten etuhintaisia palveluja. Lisäksi tarjolla on usein myös alennushintaisia lippuja kulttuuritapahtumiin.

Vantaa maksaa muualta kuin lähikunnista muuttaville muuttorahaa 1500 euroa, kuuden kuukauden koeajan jälkeen. Lähikunniksi luetaan Helsinki, Espoo, Kauniainen, Nurmijärvi, Tuusula, Kerava, Järvenpää, Sipoo, Vihti ja Kirkkonummi. Muuttoraha koskee vakituisia työsuhteita ja vain varhaiskasvatuksen opettajia, varhaiskasvatuksen erityisopettajia sekä päiväkodin johtajia. 

Jätä hakemuksesi jo tänään ja #vantaudu työkaveriksemme!

Työsuhteen tietoja

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuksen opettaja (Varhaiskasvatuslain mukainen varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus)

Luemme eduksi: Esiopetuspätevyyden

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaisesti.

Palkkaus: 3115,60 euroa/kk. Lisäksi mahdolliseen aiempaa työkokemukseen perustuva työkokemuslisä (3–8 %). Palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta 2 985,60 eur/kk sekä kelpoisuusvaatimukset täyttäville varhaiskasvatuksen opettajille maksettavasta 130 eur/kk rekrytointilisästä.

Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote. Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien valittujen henkilöiden hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).

Työpaikkojen lukumäärä: 1

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa

Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen

Palvelusuhteen muoto: Työsuhde

Työaika: 38 h 15 min/viikko 


Yhteystiedot:

Päiväkodinjohtaja

Holopainen, Jarmo

0503124841

jarmo.holopainen@vantaa.fi

Tavoitettavissa 8 - 15 ma - pe


Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esihenkilötyötämme. Meille Vantaan kaupungilla on tärkeää työyhteisön tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus. Toivomme saavamme hakemuksia erilaisilta taustoilta olevilta henkilöiltä, kuten eri-ikäisiltä, eri sukupuolta olevilta ja erilaisista kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvilta.

Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.

Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.

Hakuaika alkaa: 15.07.2024 12:00Hakuaika päättyy: 23.08.2024 16:00

Jaa ilmoitus

Työpaikan luokittelut
Palvelusuhteen muoto
Työpaikkojen lukumäärä
Hakukriteerit
Ilmoituksen kieli
Ammattialakategoria
Palvelusuhteen kesto