Virka-apulaisrehtori, Viertolan koulu

Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Perusopetus
Viertolan koulu

Liljatie 2, 01300 Vantaa

Työsuhteen kesto: Määräaikainen 01.08.2024 - 31.07.2025

Haemme Viertolan kouluun kehittämismyönteistä, ihmisten ja pedagogiikan johtamisesta, sekä hallinnollisista työtehtävistä innostunutta ammattilaista. Virka-apulaisrehtori toimii opetussuunnitelman, perusopetuksen strategian ja jaetun johtajuuden hengen mukaisesti rehtoritiimissä. Työtehtäviin kuuluu myös esihenkilötehtäviä.  

Viertolan koulun toiminta-ajatuksena on kehittää lapsen valmiuksia oman elämän hallintaan tukemalla lapsen kasvua ja oppimista yhteistyössä kotien kanssa. Hyödynnämme positiivista pedagogiikkaa tunne- ja kaveritaitojen opetuksessa sekä itsetunnon kehittämisessä. Tavoitteenamme on, että oppilas kehittyy hyvän itsetunnon omaavaksi, oppimisesta innostuneeksi ja perustaidot hallitsevaksi oppilaaksi, jolla on hyvät koululaisen taidot. Viertolassa kehitämme yhdessä koulun toimintakulttuuria yhä yhteisöllisemmäksi, toiminnallisemmaksi ja oppilaita osallistavammaksi.

Toimimme kahdessa toisiaan lähellä olevassa toimipisteessä, Liljatiellä ja Jokirannassa. Oppilaita meillä on n. 800, joista kaikki yleisopetuksen oppilaat ovat vuosiluokilla 1-6. Opettajia on kaikkiaan noin 60 ja koulunkäyntiavustajia/oppilashoitajia 30. Yleisopetuksen ryhmien lisäksi koulussamme on vammaisopetusta (1.-5.lk) ja polikliinista opetusta (2.-9.lk). Koulussamme annetaan myös ruotsin kielikylpyopetusta vuosiluokilla 1.-6.  

Viertolan koulun rehtoritiimissä työskentelee ensi syksynä rehtorin rinnalla kaksi virka-apulaisrehtoria sekä molempien opetuspisteiden oma vararehtori. Johtoryhmään kuuluu rehtorien lisäksi kolme opettajajäsentä. Rehtoritiimissä toimimme vahvassa yhteistyössä jaetun johtajuuden hengessä. Toinen virka-apulaisrehtorin tehtävä on uusi ja tehtävänkuva tarkentuukin yhteisessä pohdinnassa rehtoritiimissä huomioiden valitun vahvuudet ja mielenkiinnon kohteet. 

Viertolan koulu tulee muuttumaan yhtenäiskouluksi lähivuosien aikana. Koulun korjaus- ja laajennussuunnittelu onkin täydessä vauhdissa vaatien myös johtamistyötä. 

Virka-apulaisrehtorilta edellytetään taitoa johtaa omien vastuualueidensa prosesseja itsenäisesti, yhteistyössä rehtoritiimin, johtoryhmän ja yhteisöllisen opiskeluhuoltoryhmän kanssa. Lisäksi edellytetään hyviä yhteistyötaitoja, esihenkilöosaamista, sekä oppilaslähtöisyyttä ja valmiuksia toimia kulttuurisesti rikkaassa työympäristössä.  

Odotamme siis sinulta hyviä vuorovaikutustaitoja, tekemisen meininkiä ja innostusta kehittää kanssamme Viertolan koulun toimintakulttuuria kohti yhtenäiskoulua. Me tarjoamme sinulle positiivisen työilmapiirin loistavien työkavereiden kera!

Tutustu Viertolan koulun toimintaan ja kurkkaa myös Viertolan koulun instagram 

Miksi valita Vantaa?

Vantaa on maamme neljänneksi suurin kaupunki, jossa on rohkeutta tehdä asioita uudella tavalla ja taitoa toimia yhteistyössä erilaisissa verkostoissa. Kaupunki on turvallinen työnantaja, joka tarjoaa henkilöstölle laajat mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen. Nykyaikaisissa oppilaitoksissamme arvostetaan laadukkaan kasvatuksen ja opetuksen lisäksi kansainvälisyyttä, monikulttuurisuutta ja yhteisöllisyyttä.

Tule opettajaksi tai rehtoriksi Vantaalle! 

Vantaan kaupunki tarjoaa työntekijöilleen monipuoliset henkilöstöedut, kuten liikunta- ja kulttuuriedun, lounasedun ja työmatkaedun julkisen liikenteen käyttöön. Tuemme henkilöstön hyvinvointia mahdollistamalla ja tukemalla liikunnallista elämäntapaa. Kaupungin työntekijät voivat hyödyntää mm. uimahallien, kuntosalien ja ryhmäliikunnan sekä hierontayritysten etuhintaisia palveluja. Lisäksi työntekijöille on usein tarjolla alennushintaisia lippuja kulttuuritapahtumiin.

Jos jäit vielä pohtimaan, mitä Vantaalla on sinulle tarjottavaa, käy verkkosivuillamme lukemassa lisää syitä valita Vantaa.

Työsuhteen tietoja

Kelpoisuusvaatimus: Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaisesti.

Palkkaus: OVTES

Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote

Työpaikkojen lukumäärä: 1

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa

Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen

Palvelusuhteen muoto: Virkasuhde

Työaika: Sovellettavan virka- ja työehtosopimuksen mukaan 


Yhteystiedot:

Tikkurila-Hakunilan aluepäällikkö

Korko, Niina

0404806596

niina.korko@vantaa.fi


Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esihenkilötyötämme. Meille Vantaan kaupungilla on tärkeää työyhteisön tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus. Toivomme saavamme hakemuksia erilaisilta taustoilta olevilta henkilöiltä, kuten eri-ikäisiltä, eri sukupuolta olevilta ja erilaisista kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvilta.

Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.

Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.

Ansökningstiden börjar: 13.06.2024 12:00Ansökningstiden går ut: 02.07.2024 16:00

Dela jobbannonsen

Työpaikan luokittelut
Typ av anställning
Antalet anställningar
Ansökningskriterier
Annonsens språk
Yrkesområde/kategori
Anställningsförhållandets längd