Varhaiskasvatuksen sosionomi Vartiokujan päiväkotiin

Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Varhaiskasvatus
Vartiokujan päiväkoti

Työsuhteen kesto: Vakituinen 01.08.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan

Hei, haluaisitko päästä kehittämään osaamistasi kehittämismyönteisessä Vartiokujan päiväkodissa? Oletko työstäsi innostunut ammattilainen ja haluat kokeilla jotain uutta? 

Varhaiskasvatuksen sosionomina osallistut moniammatillisen tiimin jäsenenä pedagogisen toiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin yhdessä muiden ammattilaisten kanssa. Vastaat omalta osaltasi perheiden kanssa tehtävästä kasvatusyhteistyöstä. Työtehtäviisi kuuluu myös yhteisöllisyyden ja osallisuuden vahvistaminen yhteistyössä huoltajien ja muiden lapsiperhetoimijoiden kanssa. Pääset kehittämään palveluja ja uusia toimintatapoja lasten ja perheiden hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden edistämisen näkökulmasta. Vastaat omalta osaltasi lasten hyvinvoinnin edistämisestä sekä lasten, perheiden ja huoltajien ohjauksesta.

Avoin tehtävä sijoittuu Vartiokujan päiväkotiin. Vartiokujan päiväkoti sijaitsee Länsimäessä hyvien kulkuyhteyksien päässä (mm. metro ja bussi). Vartiokujan päiväkoti yhdessä Länsimäen päiväkodin kanssa muodostaa Länsimäen toimintayksikön. Vartiokujan päiväkodissa on viisi lapsiryhmää ja tulet työskentelemään 3-5 -vuotiaiden ryhmässä.  Työparinasi toimii varhaiskasvatuksen opettaja ja lastenhoitaja. Päiväkodissamme on ollut aikaisemmin lapsi ja perhe-ohjaaja, joten moniammatillinen yhteistyö on meille tuttua. Lisäksi yksikössämme työskentelee laaja-alainen erityisopettaja sekä ryhmässä toimiva erityisopettaja. 

Toiminnan keskiössä meillä on positiivinen pedagogiikka sekä lapsen tarpeista lähtevä varhaiskasvatus. Lasten sosiaalisten taitojen harjaantuminen ja rohkeus ilmaista itseään ovat tavoitteenamme arkipäivän toiminnassa. 

Tarjoamme sinulle innostuneen työyhteisön. Meillä on hyvät rakenteet pedagogiselle kehittämiselle ja yhteistyölle sekä kahden päiväkodin johtajan ja laaja-alaisen erityisopettajan pedagoginen tuki tiimeille. Teemme jatkuvasti työtä hyvän työilmapiirin eteen ja olemme muutenkin innokkaita kehittämään toimintaamme. Olemme mukana Vantaan ProVaka-toimintamallissa (positiivinen ryhmässä oppiminen varhaiskasvatuksessa, katso ProVaka-toimintamallista lisää). 

Huomioimme haussa myös opintojen loppuvaiheessa olevat opiskelijat. Meille ovat tervetulleita niin kokeneet konkarit kuin vasta työuraansa aloittavat työntekijät!

Kiinnostuitko? Soita Lauralle tai jätä hakemuksesi, niin olemme sinuun yhteydessä! Aloitamme haastattelut jo hakuajan aikana.

Miksi valita Vantaa?

Vantaa on rohkea ja rento työnantaja, joka tarjoaa avoimen työilmapiirin ja mahdollisuuden kokeilla uusia työ- ja toimintatapoja. Saat tukea työhösi, sillä ympärilläsi on laaja moniammatillinen yhteistyö- ja tukiverkosto. Lue lisää ja tutustu vantaalaisten varhaiskasvatuksen ammattilaisten kokemuksiin tästä.

Saat kaikkea tätä Vantaalla:

  • hyvät koulutusmahdollisuudet oman työn ja ammatillisuuden kehittämiseen
  • varhaiskasvatuksen sosionomien oman vertaistapaamisryhmän työsi tueksi
  • turvallisen ja yhdenvertaisen toimintaympäristön
  • monipuoliset henkilöstöedut käyttöösi, kuten esimerkiksi liikunta-, hyvinvointi- ja kulttuurietu, lounasetu ja työmatkaetu.

Tuemme henkilöstön hyvinvointia mahdollistamalla ja tukemalla liikunnallista elämäntapaa. Kaupungin työntekijät voivat hyödyntää mm. uimahallien, kuntosalien ja ryhmäliikunnan sekä hierontayritysten etuhintaisia palveluja. Lisäksi tarjolla on usein myös alennushintaisia lippuja kulttuuritapahtumiin.

Työsuhteen tietoja

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuksen sosionomi (Varhaiskasvatuslain mukainen varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuus)

Kelpoisuusvaatimuksen lisäksi edellytämme: Etsimme joukkoomme varhaiskasvatuksen sosionomeja, joilla on positiivinen ja ammatillinen lasten vahvuuksia korostava työote. Toivomme sinulta, että olet joustava, myönteinen ja työstäsi innostunut tiimityöntekijä. Kuuntelet lasta herkällä korvalla ja olet aidosti läsnä lapsen arjessa. Huomioit lapsen sensitiivisesti yksilönä ja ryhmän jäsenenä arjen pienissäkin tilanteissa. Annat lapselle mahdollisuuden vaikuttaa häntä koskevissa asioissa. Näet lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen myönteisenä polkuna, jota sinä saat kulkea yhdessä lapsen, vanhempien ja koko tiimin kanssa yhteistyössä.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti

Palkkaus: 2914,70 euroa/kk, lisäksi mahdollinen aikaisempaan työkokemukseen perustuva lisä. 

Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote. Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien valittujen henkilöiden hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).

Työpaikkojen lukumäärä: 1

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa

Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen

Palvelusuhteen muoto: Työsuhde

Työaika: 38 h 15 min/viikko 


Yhteystiedot:

Päiväkodin johtaja

Iivonen-Mellais, Laura

040-481 8210

laura.iivonen-mellais@vantaa.fi

Tavoitettavissa 9.00-15.00


Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esihenkilötyötämme. Meille Vantaan kaupungilla on tärkeää työyhteisön tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus. Toivomme saavamme hakemuksia erilaisilta taustoilta olevilta henkilöiltä, kuten eri-ikäisiltä, eri sukupuolta olevilta ja erilaisista kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvilta.

Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.

Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.

Ansökningstiden börjar: 05.06.2024 13:30Ansökningstiden går ut: 19.06.2024 16:00

Dela jobbannonsen

Työpaikan luokittelut
Typ av anställning
Antalet anställningar
Ansökningskriterier
Annonsens språk
Yrkesområde/kategori
Anställningsförhållandets längd