Varhaiskasvatuksen opettaja, varajohtaja, Havukallion päiväkoti

Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Varhaiskasvatus
Havukallion päiväkoti

Laurantie 4, 01360 Vantaa

Työsuhteen kesto: Vakituinen 01.08.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan

Hei sinä innostunut ja kehittymismyönteinen varhaiskasvatuksen opettaja!

Nyt olisi oiva mahdollisuus päästä Havukallion päiväkodin osaavaan, innovatiiviseen ja lapsen etua ajavaan kasvattajajoukkoon. Etsimme joukkoomme varhaiskasvatuksen opettajaa 4-5 vuotiaiden ryhmään. Mikäli olet kiinnostunut toimimaan yksikkömme toisena varajohtajana, niin tämäkin on mahdollista. Kerromme mielellämme tästä lisää. Päiväkodissamme toimii tällä hetkellä viisi ryhmää. Tarjoamme sinulle työyhteisössämme moniammatillisen työporukan, jossa varmasti opit uutta ja pääset myös tuomaan omia vahvuuksiasi esille.

Yksikkömme kantaviin arvoihin kuuluu rohkeus, avoimuus ja yhteisöllisyys, jotka näkyvät niin vahvuuksien kuin haasteidenkin jakamisena ja yhdessä pohtimisena sekä haluna kokeilla uudenlaisia ratkaisuja ja löytää sitä kautta oikeat toimintatavat jokaiselle toimintavuodelle. Pyrimme näkemään jokaisen lapsen kuin aikuisenkin ainutlaatuisina yksilöinä vahvuuksien ja positiivisten ominaisuuksien kautta. Jos olet itsekin ennakkoluuloton, haasteita pelkäämätön, mutta työhösi täysillä sitoutuva sekä työyhteisön jäsenenä avoin ja auttavainen, saatat olla juuri etsimämme henkilö.

Koivukylän varhaiskasvatusyksikköön kuuluvat Havukallion ja Koivukylän päiväkodit. Ne sijaitsevat luonnonläheisellä metsäisellä asuinalueella. Luonto on meille tärkeä oppimisympäristö. Alueen monikulttuurisuus rikastuttaa toimintaamme tuomalla siihen sisältöjä eri kulttuureista. Päiväkotimme tilat ovat avarat ja valoisat remontin jäljiltä.

Kiireettömyys ja pienryhmissä toimiminen on olennaista. Päiväkodin vieressä sijaitseva metsä ja päiväkodin pihalle rakennettu puutarha ovat iso osa jokapäiväistä kasvu- ja oppimisympäristöä. Tämä mahdollistaa lasten monipuolisen liikkumisen, luonnon seuraamisen ja lasten osallistumisen oppimisympäristön rakentamiseen, vaikka majoja rakentamalla. Lasten ideat ja työt näkyvät toimintaympäristössä.

Pidämme hyvää huolta yhteisömme työhyvinvoinnista ja positiivisesta sekä kannustavasta ilmapiiristä. Meillä on lupa hassutella ja lupa myös epäonnistua.

Tervetuloa iloiseen ja ammattitaitoiseen joukkoomme!

Työsuhteen tietoja

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuksen opettaja (Varhaiskasvatuslain mukainen varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus)

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaisesti.

Palkkaus: 3115,60 + 200 eur/kk ja mahdollinen varajohtajalisä 65,24 eur/kk, . Lisäksi mahdolliseen aiempaa työkokemukseen perustuva työkokemuslisä (3–8 %). Palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta 2 985,60 eur/kk sekä kelpoisuusvaatimukset täyttäville varhaiskasvatuksen opettajille maksettavasta 130 eur/kk rekrytointilisästä ja vuonna 2024 200 eur/kk suuruisesta monikulttuurisen päiväkodin rekrytointilisästä.

Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote. Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien valittujen henkilöiden hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan( tartuntatautilaki § 55).

Työpaikkojen lukumäärä: 1

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa

Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen

Palvelusuhteen muoto: Työsuhde

Työaika: 38 h 15 min/viikko 


Yhteystiedot:

Päiväkodinjohtaja

Jenni Vähätupa

050 570 2471

jenni.vahatupa@vantaa.fi

Tavoitettavissa 9:00 - 15:00


Merja Pulkkinen

050 527 2878

merja.pulkkinen@vantaa.fi

Tavoitettavissa 9:00 - 15:00


Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esihenkilötyötämme. Meille Vantaan kaupungilla on tärkeää työyhteisön tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus. Toivomme saavamme hakemuksia erilaisilta taustoilta olevilta henkilöiltä, kuten eri-ikäisiltä, eri sukupuolta olevilta ja erilaisista kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvilta.

Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.

Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.

Hakuaika alkaa: 31.05.2024 12:00Hakuaika päättyy: 20.06.2024 16:00

Jaa ilmoitus

Työpaikan luokittelut
Palvelusuhteen muoto
Työpaikkojen lukumäärä
Hakukriteerit
Ilmoituksen kieli
Ammattialakategoria
Palvelusuhteen kesto