Erityisopettaja, Aurinkokiven koulu

Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Perusopetus
Aurinkokiven koulu

Aurinkokivenkuja 1. 01700 Vantaa

Työsuhteen kesto: Vakituinen 01.08.2024 - 


Etsimme erityisopettajaa yhteisopettajuustiimiimme

Haettavana on laaja-alaisen erityisopettajan virka 1.8.2024 alkaen  Aurinkokiven koulussa Kivistössä. Vuonna 2016 valmistunut koulumme kasvoi vuonna 2019 monipuoliseksi yhtenäiskouluksi.

Koulu on tärkeä osa Aurinkokiven palvelukeskuksen luovaa, yhteisöllistä ja kestävän kehityksen periaatteilla toimivaa palveluympäristöä. Palvelukeskuksessa toimivat myös päiväkoti, oppilashuolto, äitiys- ja lastenneuvola, musiikkiopisto sekä kuvataidekoulu. Yhdessä kehittyvä ja lämminhenkinen, yhteisestä tekemisestä innostuva koulumme on lukuvuonna 2024-2025 n. 1050 oppilaan ja n.100 aikuisen yhtenäiskoulu (1.-9.lk). 

 Tutustu Aurinkokiven kouluun -linkki

 Koulussamme panostetaan koko työyhteisön yhteisöllisyyteen. Yhteisopettajuus ja oppilaan kohtaaminen ovat tärkeimpiä arvojamme koulutyössämme.

Meidän työyhteisössämme rehtorit, tiimivastaavat ja uusien opettajien mentorit ottavat sinut vastaan ja auttavat sinua lukuvuoden aikana. Saat tueksesi työyhteisön, jossa jokaisella on mahdollisuus käyttää vahvuuksiaan niin omassa opetustyössään kuin kouluyhteisön kehittämisessä. Hyvien julkisten yhteyksien sekä kehittyvän Kivistön alueen ansiosta erilaiset oppimisympäristöt ovat kätevästi tavoitettavissa. 

Koulussamme opetetaan vuosiluokka- ja ainetiimeissä eli suunnittelu, opetus ja arviointi toteutetaan yhdessä useamman opettajan kesken. Toivomme hakijalta kokemusta yhteisopettajuudesta. Edellytämme valmiutta tiimityöskentelyyn. Arvostamme lisäksi halua edistää yhteisöllisyyttä ja osallisuutta lasten ja talon eri toimijoiden kesken sekä aktiivista otetta näiden kehittämisessä.  Eduksi katsomme työkokemuksen perusopetuksen kaikilta vuosiluokilta ja/tai yhtenäiskoulusta.

Erityisopettajilla kelpoisuus virkaan huomioidaan lisänä kokonaispalkkauksessa.

Vantaa on maamme neljänneksi suurin kaupunki, jossa on rohkeutta tehdä asioita uudella tavalla ja taitoa toimia yhteistyössä erilaisissa verkostoissa. Kaupunki on turvallinen työnantaja, joka tarjoaa henkilöstölle laajat mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen. Nykyaikaisissa oppilaitoksissamme arvostetaan laadukkaan kasvatuksen ja opetuksen lisäksi kansainvälisyyttä, monikulttuurisuutta ja yhteisöllisyyttä. 

Vantaan perusopetukseen ja opettajan työhön voit tutustua tarkemmin näistä linkeistä:

Tutustu opettajan työhön vantaa.fi:ssä.

Opettajaksi Vantaalle - YouTube


Työsuhteen tietoja

Kelpoisuusvaatimus: Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus.


Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaisesti.

Palkkaus: OVTES

Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote

Työpaikkojen lukumäärä: 1

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa

Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen

Palvelusuhteen muoto: Virkasuhde

Työaika: Sovellettavan virka- ja työehtosopimuksen mukaan 


Yhteystiedot:

rehtori

Silander Sari

0407783594

sari.silander@vantaa.fi


Tavoitettavissa virka-aikana

Jonna Temonen virka-apulaisrehtori jonna.temonen@vantaa.fi 040-1259256 Hanna-Maria Antikainen virka-apulaisrehtori hannamaria.antikaine@vantaa.fi 040-1564027

Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esihenkilötyötämme. Meille Vantaan kaupungilla on tärkeää työyhteisön tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus. Toivomme saavamme hakemuksia erilaisilta taustoilta olevilta henkilöiltä, kuten eri-ikäisiltä, eri sukupuolta olevilta ja erilaisista kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvilta.

Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.

Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.

Ansökningstiden börjar: 20.05.2024 12:00Ansökningstiden går ut: 03.06.2024 16:00

Dela jobbannonsen

Työpaikan luokittelut
Typ av anställning
Antalet anställningar
Ansökningskriterier
Annonsens språk
Yrkesområde/kategori
Anställningsförhållandets längd