Varhaiskasvatuksen opettaja, Vaaralanpuiston päiväkoti

Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Varhaiskasvatus
Vaaralanpuiston päiväkoti

Harjunreuna 23, 01230 Vantaa

Työsuhteen kesto: Määräaikainen 15.03.2024 tai sopimuksen mukaan - 31.07.2025

Hei sinä varhaiskasvatuksen opettaja!

Olet lämpimästi tervetullut joko uutena opettajana tai jo työkokemusta kartuttaneena opettajana vahvistamaan meidän työyhteisöä Vaaralanpuiston päiväkotiin Vantaalle. Tarjoamme mukavan ja mukaansa tempaavan työyhteisön ja viihtyisän toimintaympäristön. Nyt haemme määräaikaiseen palvelusuhteeseen varhaiskasvatuksen opettajaa alle 3-vuotiaiden ryhmään.

Tule työskentelemään lokakuussa 2017 valmistuneeseen designpäiväkotiin! Meidän Vaaralanpuisto on valittu vuonna 2019 Seuren parhaaksi työkohteeksi muun muassa hyvän työilmapiirin ja työhyvinvoinnin perusteilla. 

Työyhteisössä arvostamme kokeilevaa, rohkeaa ja innovatiivista työotetta. Sinulla on aito mahdollisuus päästä kehittymään ja kehittämään esimerkiksi päiväkodin toimintakulttuuria. Työyhteisömme on avoin ja rohkaisee jokaista tuomaan esille omat ammatilliset vahvuudet kaikkien iloksi ja käytettäväksi. Saat tukea työhösi hyvällä perehdytyksellä, laajoilla koulutusmahdollisuuksilla  ja moniammatillisen tukiverkoston kautta kuten talomme laaja-alaisen varhaiskasvatuksen erityisopettajalta. Lisäksi päiväkodin johtaja on talossa enemmän konkreettisesti läsnä, koska johdettavana on ainoastaan yksi toimintayksikkö tällä hetkellä.

Vaaralanpuiston päiväkoti kuuluu Kaakkoiseen varhaiskasvatusalueeseen. Vaaralanpuisto sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella ja rauhallisella pientaloalueella. Kävelymatkan päässä on useita leikkipuistoja ja iso pallokenttä hyödynnettävänä lapsiryhmän kanssa. 

Vaaralanpuistossa toimitaan työpareittain. Kotipesän muodostaa kaksi työparia. Kotipesiä on neljä: Sammalsali (alle 3v ja 3-5v), Villiniitty (alle 3v ja 3-5 v.), Mustikkamätäs (3-5 v.) ja Ruskametsä (eskarit ja 3-5v). Päiväkodissamme työskentelee myös laaja-alainen varhaiskasvatuksen erityisopettaja.

Tutustu Vaaralanpuiston päiväkodin sivuihin sekä Helsingin Sanomien haastatteluun päiväkodistamme.

Tule mukaan innostumaan ja innostamaan Vaaralanpuistoon Vantaalle! Jätäthän hakemuksesi pian, sillä paikka täytetään heti sopivan henkilön löydettyä.

Miksi valita Vantaa?

Vantaa on rohkea ja rento työnantaja, joka tarjoaa avoimen työilmapiirin ja mahdollisuuden kokeilla uusia työ- ja toimintatapoja. Saat tukea työhösi, sillä ympärilläsi on laaja moniammatillinen yhteistyö- ja tukiverkosto. Lue lisää ja tutustu vantaalaisten varhaiskasvatuksen ammattilaisten kokemuksiin tästä.

Saat kaikkea tätä Vantaalla:

  • vertaismentorointiryhmän tuen ensimmäiselle työvuodelle
  • hyvät koulutusmahdollisuudet oman työn ja ammatillisuuden kehittämiseen
  • turvallisen ja yhdenvertaisen toimintaympäristön
  • vaikutusmahdollisuuksia esimerkiksi johtoryhmän kautta
  • monipuoliset henkilöstöedut, kuten esimerkiksi liikunta- ja kulttuuriedun, lounasedun ja työmatkaedun julkisen liikenteen käyttöön

Tuemme henkilöstön hyvinvointia mahdollistamalla ja tukemalla liikunnallista elämäntapaa. Kaupungin työntekijät voivat hyödyntää mm. uimahallien, kuntosalien ja ryhmäliikunnan sekä hierontayritysten etuhintaisia palveluja. Lisäksi tarjolla on usein myös alennushintaisia lippuja kulttuuritapahtumiin.

Jätä hakemuksesi jo tänään ja #vantaudu työkaveriksemme!

Työsuhteen tietoja

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuksen opettaja (Varhaiskasvatuslain mukainen varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus) 

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaisesti.

Palkkaus: Tehtäväkohtainen palkka 2919 eur/kk. Kelpoisuusvaatimukset täyttävälle varhaiskasvatuksen opettajalle maksetaan 130 eur/kk rekrytointilisä. Kelpoisuusvaatimukset täyttävän varhaiskasvatuksen opettajan palkka on siis vähintään 2919 eur+ 130 eur =3049 eur/kk. Lisäksi maksamme mahdolliseen aiempaa työkokemukseen perustuvaa työkokemuslisää (3–8 %)

Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisteriote. Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien valittujen henkilöiden hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).

Työpaikkojen lukumäärä: 1

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa

Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen

Palvelusuhteen muoto: Työsuhde

Työaika: 38 h 15 min/viikko 


Yhteystiedot:

Päiväkodin johtaja

Hirvonen, Nina

0505705948

nina.hirvonen@vantaa.fi


Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esihenkilötyötämme. Meille Vantaan kaupungilla on tärkeää työyhteisön tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus. Toivomme saavamme hakemuksia erilaisilta taustoilta olevilta henkilöiltä, kuten eri-ikäisiltä, eri sukupuolta olevilta ja erilaisista kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvilta.

Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.

Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.

Hakuaika alkaa: 01.02.2024 12:00Hakuaika päättyy: 14.03.2024 16:00

Jaa ilmoitus

Työpaikan luokittelut
Palvelusuhteen muoto
Työpaikkojen lukumäärä
Hakukriteerit
Ilmoituksen kieli
Ammattialakategoria
Palvelusuhteen kesto