Laaja-alainen varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Kelokuusen toimintayksikkö

Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Varhaiskasvatus
Kelokuusen toimintayksikkö

Niittäjäntie 13 B, 01660 Vantaa

Työsuhteen kesto: Vakituinen 02.01.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan


Hei, sinä innostunut ja kehittämismyönteinen varhaiskasvatuksen erityisopettaja, tervetuloa osaksi Kelokuusen toimintayksikön työyhteisöä!

Haemme laaja-alaista varhaiskasvatuksen erityisopettajaa vakinaiseen toimeen Kelokuusen toimintayksikköön. Kelokuusen toimintayksikkö on uusi yksikkö, johon kuuluvat tammikuussa 2024 aukeava Kelokuusen päiväkoti sekä Varistonniityn päiväkoti. Yksikköä johtaa kaksi päiväkodin johtajaa, joista toinen vastaa pedagogiikasta ja asiakkuuksista ja toinen henkilöstöstä ja taloudesta.

Yksikössämme painotamme positiivista pedagogiikkaa ja leikkiä. Leikki ja leikillisyys ovat meillä kehittämisen keskiössä ja mm. tarinallista leikkiä olemme toteuttaneet jo useamman vuoden ajan. Yhteisöllisyys lapsiryhmissä ja henkilöstön kesken on meille tärkeä arvo, jota vaalimme. Näemme lasten osallisuuden arvokkaana ja sen toteutumisen eteen teemme jatkuvasti kehittämistyötä. Meillä kasvattajat kunnioittavat lapsen, lapsen huoltajien sekä toistensa kokemuksia ja mielipiteitä. Meillä saa olla osallisena ja osallistua!

Erityispedagogiikan ammattilaisena tehtävänäsi on ohjata ja tukea kasvattajia arjen pedagogiikassa sekä jakaa osaamistasi työyhteisössä. Myös rinnakkaisopettajuus, pienryhmätoiminnan toteuttaminen yhteistyössä kasvattajien kanssa, oppimisympäristön kehittäminen, sekä yhteistyö huoltajien kanssa ovat olennainen osa työtäsi. Tarjoamme sinulle työn, jossa pääset hyödyntämään vahvuuksiasi ja toteuttamaan laadukasta erityispedagogiikkaa omalla osaamisellasi monipuolisesti.

Työyhteisömme on sitoutunut, motivoitunut ja huumorintajuinen. Meillä on selkeät ja toimivat johtamisen rakenteet. Varhaiskasvatuksen erityisopettajana kuulut yksikön johtoryhmään ja pääset kehittämään päiväkodin pedagogista toimintaa johtoryhmätyöskentelyn kautta. Työhösi ja ammattirooliisi saat tukea päiväkodin johtajilta.

Toivomme uudelta työntekijältä positiivista, innostunutta ja asiakaslähtöistä työotetta. Jos olet joustava ja suhtaudut myönteisesti varhaiskasvatuksen arjen tilanteisiin, sinulla on halua sitoutua yksikkömme yhteisiin tavoitteisiin, avoin ja innostunut työskentelyote on sinulle ominainen tapa tehdä työtä, tule meille täydentämään työyhteisöämme ammattitaidollasi.

Miksi valita Vantaa?

Vantaa on rohkea ja rento työnantaja, joka tarjoaa avoimen työilmapiirin ja mahdollisuuden kokeilla uusia työ- ja toimintatapoja. Saat tukea työhösi, sillä ympärilläsi on laaja moniammatillinen yhteistyö- ja tukiverkosto. Lue lisää ja tutustu vantaalaisten varhaiskasvatuksen ammattilaisten kokemuksiin tästä.

Saat kaikkea tätä Vantaalla:

  • hyvät koulutusmahdollisuudet oman työn ja ammatillisuuden kehittämiseen
  • turvallisen ja yhdenvertaisen toimintaympäristön
  • vaikutusmahdollisuuksia esimerkiksi johtoryhmän kautta
  • monipuoliset henkilöstöedut, kuten esimerkiksi liikunta- ja kulttuuriedun, lounasedun ja työmatkaedun julkisen liikenteen käyttöön

Tuemme henkilöstön hyvinvointia mahdollistamalla ja tukemalla liikunnallista elämäntapaa. Kaupungin työntekijät voivat hyödyntää mm. uimahallien, kuntosalien ja ryhmäliikunnan sekä hierontayritysten etuhintaisia palveluja. Lisäksi tarjolla on usein myös alennushintaisia lippuja kulttuuritapahtumiin.

Vantaa maksaa muualta kuin lähikunnista muuttaville muuttorahaa 1500 euroa, kuuden kuukauden koeajan jälkeen. Lähikunniksi luetaan Helsinki, Espoo, Kauniainen, Nurmijärvi, Tuusula, Kerava, Järvenpää, Sipoo, Vihti ja Kirkkonummi. Muuttoraha koskee vakituisia työsuhteita ja vain varhaiskasvatuksen opettajia, varhaiskasvatuksen erityisopettajia sekä päiväkodin johtajia. 

Jätä hakemuksesi jo tänään ja #vantaudu työkaveriksemme!

Työsuhteen tietoja

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuksen erityisopettaja (Varhaiskasvatuslain mukainen varhaiskasvatuksen erityisopettajan kelpoisuus)

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaisesti.

Palkkaus: 3303,00 euroa/kk, lisäksi mahdollinen aikaisempaan työkokemukseen perustuva lisä.

Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisteriote. Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien valittujen henkilöiden hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan(tartuntatautilaki § 55).

Työpaikkojen lukumäärä: 1

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa

Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen

Palvelusuhteen muoto: Työsuhde

Työaika: 38 h 15 min/viikko 


Yhteystiedot:

Päiväkodin johtaja

Varvemaa, Suvi

0405591363

suvi.varvemaa@vantaa.fi


Päiväkodin johtaja

Virpi Tenhunen 

0400773243


Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esihenkilötyötämme. Meille Vantaan kaupungilla on tärkeää työyhteisön tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus. Toivomme saavamme hakemuksia erilaisilta taustoilta olevilta henkilöiltä, kuten eri-ikäisiltä, eri sukupuolta olevilta ja erilaisista kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvilta.

Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.

Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.

Ansökningstiden börjar: 15.11.2023 12:00Ansökningstiden går ut: 15.12.2023 16:00

Dela jobbannonsen

Työpaikan luokittelut
Typ av anställning
Antalet anställningar
Ansökningskriterier
Annonsens språk
Yrkesområde/kategori
Anställningsförhållandets längd