Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Kuusikon päiväkoti
Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Varhaiskasvatus
Kuusikon päiväkoti
Hovitie 11, 01380 Vantaa
Työsuhteen kesto: Määräaikainen 10.01.2024 tai sopimuksen mukaan - 18.11.2024.
Hei sinä sensitiivinen ja ammattitaitoinen varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, tule meille töihin Kuusikon pieneen ja viihtyisään päiväkotiin.
Kuusikon päiväkoti on pieni kolmen ryhmän ja yhdeksän kasvattajan talo, jossa viihdytään. Ryhmillä on omat reilun kokoiset ryhmätilansa ja etupihan lisäksi meillä on mahtava aidattu metsätakapiha, lisäksi jumppahetkiin käytössämme on koulun liikuntasali. Kuusikon päiväkodissa työskentelee 6 varhaiskasvatuksen opettajaa ja 3 lastenhoitajaa. Talomme työntekijät ovat ammattitaitoisia, kokeneita sekä myös muodollisesti päteviä. Pystymme siis tarjoamaan kollegiaalista tukea ja käymme yksikön eri rakenteissa paljon hyvää pedagogista keskustelua. Nyt haemme sijaista Montsaviikareiden ryhmään.
Montsaviikareiden ryhmässä tarjotaan montessoripainoitteista varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Ryhmässä on yhteensä 21 3-6 -vuotiasta, lasta. Ryhmässä työskentelee kaksi opettajaa, nyt haettava lastenhoitaja sekä yhden päivän viikossa avustaja. Yksiköllämme on myös oma laaja-alainen varhaiskasvatuksen erityisopettaja.
Meidän yksikössämme tiimisopimukset on tehty kuvalliseen muotoon, jossa on nostettu esiin niitä asioita jotka ryhmälle ovat arjessa tärkeitä. Montsaviikareiden kuvallinen tiimisopimus näyttää tältä:
Jos sinusta tuntuu, että haluaisit työskennellä tiimissä, jossa tällaiset asiat ovat tärkeitä, niin hae meille töihin! Kokemus montessoripedagogiikasta on hakijalle eduksi, mutta ryhmän henkilökunnalla on vankka kokemus ja osaaminen montessoripedagogiikkaan liittyen, joten jos hakijalla ei ole kokemusta montessoripedagogiikasta, niin edellytämme kiinnostusta sitä kohtaan. Ryhmän kokeneet työntekijät pystyvät varmasti jakamaan omaa osaamistaan aiheeseen liittyen.
Toimimme tiiviissä yhteistyössä lasten huoltajien kanssa. Huoltajien kyselyssä (2022) saimme loistavat arvosanat liittyen huoltajien kohtaamiseen arvostavasti ja ystävällisesti. Tavoitteenamme on luoda ryhmään ja yksikköön ilmapiiri, jossa jokainen lapsi ja aikuinen hyväksytään omana itsenään.
Odotamme innostusta varhaiskasvatusta kohtaan, ammatillista ja positiivisen pedagogiikan mukaista työotetta. Haluat olla arjessa aidosti läsnä lasten tasolla ja saat työniloa lasten kohtaamisesta ja heidän kanssaan toimimisesta. Työhyvinvointiin meillä yritetään panostaa erityisesti. Meillä työntekijöitä arvostetaan ja se myös yritetään pienten tekojen kautta näyttää.
Kuusikon päiväkoti sijaitsee Kuusikon rauhallisella asuinalueella, Kuusikon koulun naapurissa. Päiväkodissa toimii aktiivinen vanhempaintoimikunta.
Meillä tauoilla kahvihuoneessa kuuluu iloista puheensorinaa. Haluaisitko päästä osaksi tätä ammattitaitoista ja iloista porukkaa? Soita Heidille (p. 040 190 57 44) ja kysy lisää tai jätä hakemuksesi, niin olemme sinuun yhteydessä! Aloitamme haastattelut jo hakuajan aikana ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
Miksi valita Vantaa?
Vantaa on rohkea ja rento työnantaja, joka tarjoaa avoimen työilmapiirin ja mahdollisuuden kokeilla uusia työ- ja toimintatapoja. Saat tukea työhösi, sillä ympärilläsi on laaja moniammatillinen yhteistyö- ja tukiverkosto. Lue lisää ja tutustu vantaalaisten varhaiskasvatuksen ammattilaisten kokemuksiin tästä.
Saat kaikkea tätä Vantaalla:
- hyvät koulutusmahdollisuudet ja työyhteisön tuen oman työsi ja ammatillisuutesi kehittämiseen
- turvallisen ja yhdenvertaisen toimintaympäristön
- monipuoliset henkilöstöedut, kuten esimerkiksi liikunta- ja kulttuuriedun, lounasedun ja työmatkaedun julkisen liikenteen käyttöön
Tuemme henkilöstön hyvinvointia mahdollistamalla ja tukemalla liikunnallista elämäntapaa. Kaupungin työntekijät voivat hyödyntää mm. uimahallien, kuntosalien ja ryhmäliikunnan sekä hierontayritysten etuhintaisia palveluja. Lisäksi tarjolla on usein myös alennushintaisia lippuja kulttuuritapahtumiin.
Jätä hakemuksesi jo tänään ja #vantaudu työkaveriksemme!
Työsuhteen tietoja
Kelpoisuusvaatimus: Lastenhoitaja (Varhaiskasvatuslain mukainen varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuus)
Kelpoisuusvaatimuksen lisäksi edellytämme: Innostusta varhaiskasvatusta kohtaan sekä sensitiivistä työotetta.
Luemme eduksi: Kokemuksen montessoripedagogiikasta, mutta innostuneella ja kiinnostuneella asenteella montessoripedagogiiikkaa kohtaan pärjää hyvin.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti
Palkkaus: 2400 euroa/kk, lisäksi mahdollinen aikaisempaan työkokemukseen perustuva lisä.
Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisteriote. Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien valittujen henkilöiden hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan(tartuntatautilaki § 55).
Työpaikkojen lukumäärä: 1
Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 5 kuukauden koeaikaa
Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen
Palvelusuhteen muoto: Työsuhde
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Yhteystiedot:
Päiväkodin johtaja
Kiviranta, Heidi
0401905744
heidi.m.kiviranta@vantaa.fi
Tavoitettavissa klo. 9-15
Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esihenkilötyötämme. Meille Vantaan kaupungilla on tärkeää työyhteisön tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus. Toivomme saavamme hakemuksia erilaisilta taustoilta olevilta henkilöiltä, kuten eri-ikäisiltä, eri sukupuolta olevilta ja erilaisista kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvilta.
Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.
Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.