Varhaiskasvatuksen sosionomi uuteen Kelokuusen päiväkotiin, 4 paikkaa
Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Varhaiskasvatus
Kelokuusen päiväkoti, Kelokuusenkuja 1, 01600 Vantaa
Työsuhteen kesto: Vakituinen 02.01.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan
Hei sinä varhaiskasvatuksen sosionomi!
Haemme vakituiseen työsuhteeseen varhaiskasvatuksen sosionomia uuteen Kelokuusen päiväkotiin. Kelokuusen toimintayksikkö on uusi toimintayksikkö, johon kuuluvat tammikuussa 2024 aukeava Kelokuusen päiväkoti (kuvassa) sekä Varistonniityn päiväkoti. Yksikköä johtaa kaksi päiväkodin johtajaa, joista toinen vastaa pedagogiikasta ja asiakkuuksista ja toinen henkilöstöstä ja taloudesta.
Kelokuusen päiväkoti sijaitsee Myyrmäessä hyvien kulkuyhteyksien äärellä. Päiväkodin läheisyydessä on hyvät retkeilymahdollisuudet niin luontoon, kuin liikunta- ja kulttuurikohteisiinkin. Kelokuusen päiväkodissa työskennellään kotialuemallilla kahden kasvattajan ryhmissä. Kotialueita päiväkodissa on kuusi ja yhdessä kotialueessa toimii kaksi lapsiryhmää omissa tiloissaan. Toimintamme perustuu työparimalliin, jossa jokaisen työparin tukena on toinen työpari. Sinulla on mahdollisuus esittää toiveita sijoittumisesta päiväkotimme eri ryhmiin.
Tervetuloa mukaan perustamaan uutta Kelokuusen päiväkotia ja kehittämään varhaiskasvatuksen sosionomin ja varhaiskasvatuksen opettajien välistä yhteistyötä koko työyhteisön kanssa. Varhaiskasvatuksen sosionomina osallistut moniammatillisen tiimin pedagogiseen työskentelyyn: pedagogisen toiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Tehtävänäsi on toteuttaa varhaiskasvatuslain ja varhaiskasvatussuunnitelman tavoitteisiin perustuvaa toimintaa yhteistyössä moniammatillisen tiimin ja huoltajien kanssa. Varhaiskasvatuksen sosionomina vastaat omalta osaltasi lasten hyvinvoinnin edistämisestä sekä lasten perheiden ja huoltajien ohjauksesta.
Yksikössämme painotamme positiivista pedagogiikkaa ja leikkiä. Leikki ja leikillisyys on meillä kehittämisen keskiössä ja mm. tarinallista leikkiä olemme toteuttaneet yksikössämme jo useamman vuoden ajan. Yhteisöllisyys lapsiryhmissä ja henkilöstön kesken on meille tärkeä arvo, jota vaalimme. Näemme lasten osallisuuden arvokkaana ja sen toteutumisen eteen teemme jatkuvasti kehittämistyötä. Meillä kasvattajat kunnioittavat lapsen, lapsen vanhempien sekä toistensa kokemuksia ja mielipiteitä. Meillä saa olla osalllisena ja osallistua!
Kelokuusen päiväkotiin siirtyy osa sitoutuneita, motivoituneita ja huumorintajuisia kasvattajia Variston lakkautettavasta päiväkodista. Meillä on hyvä työilmapiiri, josta pidämme huolta. Meillä on selkeät ja toimivat johtamisen rakenteet.
Toivomme uudelta työntekijältä positiivista, innostunutta ja sensitiivistä työotetta. Jos olet joustava ja suhtaudut myönteisesti varhaiskasvatuksen arjen tilanteisiin, sinulla on halua sitoutua yksikkömme yhteisiin tavoitteisiin, avoin ja innostunut työskentelyote on sinulle ominainen tapa tehdä työtä, tule meille täydentämään työyhteisöämme ammattitaidollasi. Työssäsi pääset toteuttamaan osaamistasi monipuolisesti.
Kiinnostuitko? Soita tai jätä hakemuksesi, niin olemme sinuun yhteydessä! Aloitamme haastattelut jo hakuajan aikana.
Miksi valita Vantaa?
Vantaa on rohkea ja rento työnantaja, joka tarjoaa avoimen työilmapiirin ja mahdollisuuden kokeilla uusia työ- ja toimintatapoja. Saat tukea työhösi, sillä ympärilläsi on laaja moniammatillinen yhteistyö- ja tukiverkosto. Lue lisää ja tutustu vantaalaisten varhaiskasvatuksen ammattilaisten kokemuksiin tästä.
Saat kaikkea tätä Vantaalla:
- hyvät koulutusmahdollisuudet oman työn ja ammatillisuuden kehittämiseen
- varhaiskasvatuksen sosionomien oman vertaismentorointiryhmän
- turvallisen ja yhdenvertaisen toimintaympäristön
- monipuoliset henkilöstöedut käyttöösi, kuten esimerkiksi liikunta- ja kulttuuriedun, lounasedun ja työmatkaedun.
Tuemme henkilöstön hyvinvointia mahdollistamalla ja tukemalla liikunnallista elämäntapaa. Kaupungin työntekijät voivat hyödyntää mm. uimahallien, kuntosalien ja ryhmäliikunnan sekä hierontayritysten etuhintaisia palveluja. Lisäksi tarjolla on usein myös alennushintaisia lippuja kulttuuritapahtumiin.
Työsuhteen tietoja
Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuksen sosionomi (Varhaiskasvatuslain mukainen varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuus)
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti
Palkkaus: 2850 euroa/kk, lisäksi mahdollinen aikaisempaan työkokemukseen perustuva lisä.
Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisteriote. Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien valittujen henkilöiden hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan(tartuntatautilaki § 55).
Työpaikkojen lukumäärä: 4
Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa
Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen
Palvelusuhteen muoto: Työsuhde
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Yhteystiedot:
Päiväkodin johtaja
Tenhunen, Virpi
0400773243
virpi.tenhunen@vantaa.fi
Tavoitettavissa 8.00-15.00
Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esihenkilötyötämme. Meille Vantaan kaupungilla on tärkeää työyhteisön tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus. Toivomme saavamme hakemuksia erilaisilta taustoilta olevilta henkilöiltä, kuten eri-ikäisiltä, eri sukupuolta olevilta ja erilaisista kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvilta.
Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.
Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.