Varhaiskasvatuksen opettaja, Jokiuoman päiväkoti

Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Varhaiskasvatus
Jokiuoman toimintayksikkö

Vihertie 16, 01620 Vantaa

Työsuhteen kesto: Vakituinen alkaen 05.08.2024 tai sopimuksen mukaan

Hei, sinä varhaiskasvatuksen ammattilainen!

Etsimme varhaiskasvatuksen opettajaa/sosionomia Jokiuoman toimintayksikköön. Yksikkömme toimii uudessa upeassa päiväkodissa. Jokiuoman päiväkoti sijaitsee Jokiuoman puistoalueella hyvien kulkuyhteyksien varrella. 

Päiväkoti toimii kahdessa kerroksessa ja toiminta on jaettu kahdeksaan kotialueeseen. Yhdessä kotialueessa toimii kaksi lapsiryhmää, joten kasvattajaparilla on käytössään omat ryhmätilat. Toimintamme perustuu varhaiskasvatuksen opettajan ja lastenhoitajan työparimalliin, jossa jokaisen työparin tukena on toinen työpari. Tukenasi yksikössämme on myös laaja-alainen erityisopettaja ja varhaiskasvatuksen erityisopettaja.

Kehitämme yhdessä toimivia työskentelytapoja ja yhteisöllistä työyhteisöä. Sinulla on mahdollisuus päästä mukaan kehittämään uutta toimintakulttuuria kanssamme. Yksikkömme on mukana ProVaka (positiivisesti ryhmässä oppiva varhaiskasvatus) kehittämistoiminnassa. 

Yksikössämme toimii rinnakkaisjohtajuus, jossa toinen johtaja vastaa henkilöstöstä ja toinen johtaja vastaa pedagogiikasta.

Positiivinen pedagogiikka on toimintamme pohjana, mottona "Kehu, kannusta ja kiitä". Keskitymme lapsen vahvuuksiin ja hyödynnämme niitä kasvatustyössä. Kasvatuspäämääränä on se, että lapsen itsetunto vahvistuu ja hänestä kasvaa aktiivinen toimija. Haluamme, että jokainen lapsi tuntee kuuluvansa ryhmään ja hänellä on mahdollisuus vaikuttaa päiväkotipäiväänsä.

Toiminta- ja oppimisympäristö suunnitellaan lasten kanssa yhdessä huomioiden lapsen mielenkiinnon kohteet ja varhaiskasvatuksen tavoitteet. Oppimisympäristömme laajentuu helposti viereiseen Jokiuoman puistoon, joissa liikkuminen ja leikkiminen ovat keskiössä. Martinlaakson metsät ja liikuntapaikat tarjoavat myös loistavan oppimisympäristön.

Ammattilaisina tärkein tavoitteemme on luoda myönteinen ja turvallinen ilmapiiri. Oleellista hyvän ilmapiirin luomisessa on lasta, vanhempia ja työkavereita kuunteleva ja tilanteessa aidosti läsnä oleva kasvattaja. Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja sekä iloa ja huumoria lasten ja aikuisten kanssa toimimiseen. Edellytämme lapsilähtöistä, pienryhmätoimintaan ja tiimityöskentelyyn sitoutunutta työotetta. Etsimme sensitiivistä kasvattajaa, jolla on rohkeutta heittäytyä mukaan lapsen leikkiin. 

Tarjoamme sinulle positiivisen ja rennon työympäristön, jossa työtä tehdään täydellä sydämellä ammatillisuutta unohtamatta. 

Kiinnostuitko? Toimi nopeasti ja jätä hakemuksesi, aloitamme haastattelut jo hakuaikana. Lisätietoja saat soittamalla Helille tai Annelle.

Lämpimästi tervetuloa!

Vantaan varhaiskasvatuksen työntekijänä sinulla on aito mahdollisuus päästä kehittymään ja kehittämään. Saat tukea työhösi, sillä ympärilläsi on laaja moniammatillinen yhteistyö- ja tukiverkosto. Varhaiskasvatuksen opettajana olet osa päiväkotimme johtoryhmää ja ammattitaitoinen työyhteisö tukee sinua työssäsi tiimin pedagogisena johtajana. Johtoryhmän jäsenenä olet mukana kehittämässä koko yksikön pedagogiikkaa.

Vantaan kaupunki tarjoaa hyvät koulutusmahdollisuudet oman työn ja ammatillisuuden kehittämiseen.

Lue lisää ja tutustu vantaalaisten varhaiskasvatuksen ammattilaisten kokemuksiin.


Työsuhteen tietoja

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuksen opettaja (Varhaiskasvatuslain mukainen varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus)

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaisesti.

Palkkaus: 3115,60 euroa/kk. Lisäksi mahdolliseen aiempaa työkokemukseen perustuva työkokemuslisä (3–8 %). Palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta 2 985,60 eur/kk sekä kelpoisuusvaatimukset täyttäville varhaiskasvatuksen opettajille maksettavasta 130 eur/kk rekrytointilisästä.

Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisteriote. Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien valittujen henkilöiden hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan(tartuntatautilaki § 55).

Työpaikkojen lukumäärä: 1

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa

Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen

Palvelusuhteen muoto: Työsuhde

Työaika: 38 h 15 min/viikko 

Yhteystiedot:
Päiväkodin johtaja
Heli Olkkonen
0503026746 Heli, 0405587151 Anne
heli.olkkonen@vantaa.fi, anne.kattelus@vantaa.fi
Tavoitettavissa klo 8-16

Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esihenkilötyötämme. Meille Vantaan kaupungilla on tärkeää työyhteisön tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus. Toivomme saavamme hakemuksia erilaisilta taustoilta olevilta henkilöiltä, kuten eri-ikäisiltä, eri sukupuolta olevilta ja erilaisista kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvilta.

Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.

Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.

Hakuaika alkaa: 06.05.2024 12:00Hakuaika päättyy: 07.06.2024 16:00
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.
Pidäthän auki vain yhtä lomaketta, kun täytät hakemusta!
Henkilötiedot
Etunimi *
Sukunimi *
Syntymäaika *
päivä kuukausi vuosi
Lähetämme sinulle työnhakuasi koskevaa tietoa sähköpostilla. Vastaanottaaksesi viestimme on tärkeää, että sähköpostiosoite on kirjoitettu oikein.
Sähköpostiosoite *
Omistan tämän sähköpostiosoitteen ja olen tarkistanut, että se on kirjoitettu oikein.
Puhelin *
Katuosoite *
Postinumero *
Postitoimipaikka *
Maa
Ajokortti
Käytä ctrl-näppäintä valitaksesi useampia.
Oletko tällä hetkellä Vantaan kaupungin palveluksessa? *
Koulutustaso
Ylin suoritettu koulutustaso *
Koulutus
HUOM! Koulutukset järjestetään automaattisesti alkamisajankohdan mukaan varhaisimmasta myöhäisimpään.
Oppilaitos *
Tutkinto
Pää- ja sivuaineet, erikoistumisaineet, suuntautuminen
Aloitusvuosi
vuosi
Valmistumisvuosi tai arvioitu valmistumisvuosi
vuosi
Opinnot kesken
Jos kesken, opintopisteet/opintojen valmiusaste sekä arvioitu valmistumispäivä.
Muut tehtävän kannalta olennaiset koulutukset tai kurssit
(Korkeintaan 500 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Oletko suorittanut koulutuksesi ulkomailla tai onko sinulla muusta syystä tutkintoon liittyvä erivapaustodistus ym.?
Työkokemus
HUOM! Työkokemukset järjestyvät automaattisesti työsuhteen alkamisajankohdan mukaan. Voit lisätä viisi työkokemusta. Muun työkokemuksen voit lisätä kohtaan ”Muu työkokemus lyhyesti".
Työnantaja
Tehtävänimike *
Tehtävän sisältö ja tärkeimmät vastuut
(Korkeintaan 500 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Työsuhde alkoi
kuukausi vuosi
Työsuhde loppui
kuukausi vuosi
Työsuhde jatkuu edelleen
Muu työkokemus lyhyesti
(Korkeintaan 1000 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Kielitaito
Äidinkieli *
1. vieras kieli ja taso
2. vieras kieli ja taso
Muu kielitaito
(Korkeintaan 200 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Haettava työ
Kerro lyhyesti
Älä ilmaise tässä arkaluonteisia henkilötietoja (kuten terveydentilaa koskevia tietoja).
Miksi olet kiinnostunut tästä tehtävästä? *
(Korkeintaan 1500 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Miksi olisit hyvä tässä tehtävässä? *
(Korkeintaan 1500 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Milloin voit aloittaa työskentelyn?
päivä kuukausi vuosi
Mahdolliset suosittelijat (tehtävänimike, nimi, puhelinnumero).
(Korkeintaan 200 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Voit halutessasi liittää tähän valokuvan itsestäsi. Kuvan tulee olla jpg-formaatissa ja tiedosto kooltaan alle 1mb.
Valokuva
Voit halutessasi lisätä LinkedIn-profiilisi hakemuksesi tueksi. Huomioithan, että LinkedIn-profiili ei korvaa hakulomakkeessa kysyttyjä tietoja.
Linkki LinkedIn-profiiliin
Mitä kautta sait tiedon avoimesta työpaikasta
Kiinnostuksesi Vantaan kaupungin muihin avoimiin tehtäviin
Minuun voi olla yhteydessä muista avoimista tehtävistä, joihin voisin taustani puolesta sopia